Tikahduttava tiklihavainto

erityislintu_IMG_8165Vaimon muistikortilta Madeiralta viimekuulta. JUMALAUTA SE ON SUOMALAINEN TIKLI! PERKELEEN GIGOLOT VIEVÄT MEIDÄN LINNUT JA ULKOMAALAISTAUSTA ON TÄSSÄ SELVÄ! TAI EPÄSELVÄ, MUTTA TAUSTA ON! Ilmeisesti siksi on epäselvä, että valoa on ollut vähän ja vaimon on pitänyt laittaa suuri aukko että valotusajan on saanut tarpeeksi lyhyeksi MUTTA TIKLIT TAKAISIN! JA KARJALA! EI VOI PORTUGALI VIEDÄ REINOLTA KARJALAA! SIELLÄ MÄTÄNEE VILLAT JA EIKÄ SOTILAISTA SAA SELVÄÄ, ETTÄ KUMMALTA PUOLELTA NE OVAT! Paitsi kansainvälinen yhteisö saa selvää, mutta Putin ei saa. HERÄÄ, PUTIN, VENÄLÄISIÄ NE OVAT! EI KALJUN TARVITSE OLLA SOKEA!

 

11 Responses to Tikahduttava tiklihavainto

  1. Vielä selvennyksenä, että vaimon saa viedä. Ja lapset ja puoltavan Volvon. Kuljetus järjestyy. Nimim. “Viekää tuhkatkin pesästä. Siis tosissaan.”

  2. No kappas, lystikäs “salamasiipi” se siinä. Tikli on kyllä puutarhojen ja puistojen elävöittäjä vailla vertaa kun se häärii oksistossa nimensä mukaista “Tiklit- tidkelit” -ääntä loppumattomasti pitäessään 🙂 Tiklien määrä vaihtelee aika lailla vuosittain, siemensadon ja talvien ankaruuden mukaan. Rajan takaa saadaan “täydennystä”: kuten niin monella muullakin lajilla olemme kyllä “saamapuolella”, eli Suomen ja Venäjän välinen lintuvaihtotase on meille selvästi alijäämäinen 🙂 🙂 Sieltä saamme pähkinähakkeja, pähkinänakkeleita, lapinpöllöjä, urpiaisia, haarahaukkoja sekä kiljukotkia. Meidän vientimme sinnepäin on huomattavan vähäistä, eikä juuri tässä nyt tule mieleen kovinkaan montaa lajia, jotka itään vuosittain vaeltaisivat. No jaa, tämä nyt on tällaista pohdiskelua, tärkeintä kuitenkin on havaita, että linnut eivät rajoja tunne, niille tärkeintä on ravinto ja biotooppi. PS. Luulenpa kyllä että tuo kuvan tikli on “paikallisia”, sillä en usko että meikäläiset sinne asti muuttavat, koska osa niistä jopa talvehtii meillä!

  3. Alueellista loukkaamattomuuttamme koettelevat pähkinähakkiset, haaraukot ja kiljukotkat on välittömästi eliminoitava, jotteivat ne myöhemmin hanki täältä strategisilta alueilta kesämökkejä ja radiomastoja! Loppu!

  4. Tiklihavaintoja on vissiin tehty Suomessa läpi talven. Tiira.fi tietää kertoa, että viimeisin havainto tikliparvesta on tehty Paimiossa 18.3. Omakohtaiset Tikli-havainnot on keskittyneet pitkälti Espooseen Leppävaaran suunnalle 🙂

    • Tässä tulee mieleen jonkinlaisten itsepuolustusjoukkojen kokoon kerääminen ennen kuin tiklit vievät Ahvenanmaan. Ehdotan, että käytämme venäläisten erikoisjoukkojen varusteita.

  5. Noh, ja heh, huumorille aikansa ja paikkansa 🙂 , mutta vakavasti: muiden puistolintujen tavoin tiklitkin ovat vähentyneet kovasti viime vuosina. Voisi sanoa että tiklillä on hempon kohtalo. Ennen sekin niin yleinen kartanomiljöiden, puistikoiden ym. elävöittäjä, on taantunut – ja monilta paikoilta hemppo on kokonaan hävinnyt! Sen nenäsointista “hii-djyp-djyp” -lentoääntä harvoin enää kuulee. Tiesitkös muuten että entinen jokapaikan lintu varpunenkin on vähenemässä? Tilalle on tullut “pikkuserkku” pikkuvarpunen, jota on konstikas erottaa varpusesta. Vinkki: poskilaikku paljastaa pikkuvarpuseksi 🙂 🙂 Mitä tulee noihin mainitsemiini idäntulokkaisiin, niin vähäisiä ovat toki niitten määrät. Mutta esim. haarahaukka on asettunut pysyväksi pesijäksi meille, kun vielä pari vuosikymmentä sitten se oli harvalukuinen vierailija! Lintupolitiikassa ainakin puhaltavat vapaat tuulet ja ehdottomasti rikastuttava vaikutus on kaikilla uusilla lajeilla. Lintufaunan ystävä toivottaakin ne riemumielin tervetulleiksi – tuohan jokainen niistä aina yhden sykähdyttävän kokemuksen lisää tieteellisesti havaintoja tekevän ornitologin elämään ja aina on mukavaa “havikseen” kirjata uusi laji 🙂

  6. Siinäkö Ahvenanmaan unessasi sait tuon idean käyttää ruåtsinkieltä? Hyi helevetti. Lokki on Suomessa LOKKI, eikä mikään helevetin BLOG.

    • Kyllä ei blogaamisessa ole järkeä. Päivä päivältä kirjoitetaan mitä on päällä, mitä syödään ja mikä koira on. “Tässä minä ystäväni Beatrixin kanssa Köpiksessä Tivolissa. Kietaisuhame Prada (481€), käsilaukku Lancel (912€), rannerengas Cartier (2515€).” Seuraavana päivänä syvyysepäterävä vohveli punaisilla karamelleillä. LOPETTAKAA JA MENKÄÄ KÖYHEMPIIN NAIMISIIN!

  7. Tiklit, nuo peltojemme värikkäät talebanit, parvina valtaavat hemppojen ja muiden vähempiväristen elintiloja. Joku roti tähän on saatava!

  8. Tää kuuluu mun suosikkeihin, arvostan sliipattua ulkonäköä ja värityksen käyttöä vaatteissa, silmissä vielä tollainen terävä katse, oiskohan ekonomi tms., luultavasti varakas, voisin aatella omalle kohalle..

Leave a Reply